|
AJANKOHTAISTA:JUKKA RADIOSSA JA LAIVALLA26.8.2010 Jukka vierailee Radio Sunin suorassa Tähtilamppu -ohjelmassa lauantaina 28.8. klo 15 - 18. Lisätietoja Radio Sunin nettisivuilta. Iskelmän syysristeilyllä on tänä vuonna katettuna herkullinen esiintyjäkaarti kun Punaisellamerellä 20.–27.11. ovat viihdyttämässä Jukan lisäksi Jani Wikholm, Juha Metsäperä ja Mikko Siltala sekä loistava laivan House-bändi. Isäntänä huseeraa tuttuun tyyliinsä Hannu Aholaita. Lisätietoja Iskelmän sivuilta. Jukka nähdään syksyn aikana myös Silja Europalla Kolmen kuninkaan tarina -nimisellä kiertueella. Tarinan pääosissa ovat Jukan lisäksi Risto Nevala ja Marko Lämsä. Säestyksestä vastaa Monarkia. Illan ja päivän tanssien lisäksi ohjelmaan kuuluu mm. keskustelutilaisuus artistien kanssa. Lisätiedot Tallink Silja ja Studio55-risteilyt. Kolme kuningasta Silja Europalla 7.9., 28.9., 2.11., 30.11. ja 21.12. JUKKA ISÄNNÖI TORSTAINA TURUSSA 16.6.2010 Jukka isännöi huomenna tangolaulukilpailun semifinaalin karsintaa Turussa. Ylen Satumaa-sivut uutisoivat tapahtuman seuraavasti: Turun Hansakorttelissa vietetään Tangomaraton-päivää torstaina 17.6. Koko päivän kestävä tapahtuma on Tangolaulukilpailun välikarsinta, jossa 61 yleisöäänestyksen ja tuomaristovalinnan jälkeen jatkoon päässyttä kilpailijaa laulaa kilpaa semifinaalipaikasta. Karsintakisa on kaksiosainen: ensimmäisen osan jälkeen jatkoon pääsee noin 24 kilpailijaa ja toisesta osasta semifinaaliin jatkaa 8 miestä ja 8 naista. Kisapäivän lopuksi arvotaan lauantaina 19.6. Turussa käytävän semifinaalin kilpailukappaleet. Tangomaratonia isännöi vuoden 2008 tangokuningas Jukka Hallikainen, ja kilpailijoita säestää Fantasia-orkesteri. YLE Satumaa on mukana Turussa torstaina ja lähettää ohjelmaa verkossa koko karsintakilpailun ajan alkaen noin kello 10.30. Tule mukaan tangotunnelmaan ja jännittämään oman suosikkisi puolesta Satumaahan! JUKKA RADIO POOKISSA VAPPUAATTONA 30.4.2010 Jukka vierailee tänään klo 18-21 Radio Pookin ohjelmassa Kuuntele Tomppaa. Halutessasi jutella Jukan kanssa, soita suoraan lähetykseen numeroon 0700 392 111 (3,50 e/min + pvm). Radio Pookia voit kuunnella Oulun ja Raahen seudulla, mutta myös internetissä osoitteessa www.radiopooki.fi. JUKKA TANGOMARKKINOIDEN ISÄNTÄNÄ 10.3.2010 Jukka toimii eilen käynnistyneen Tangomarkkinat-laulukilpailun esikarsintakiertueen isäntänä tänä keväänä. Esikarsinnat pidetään YLEn maakuntatoimitusten studioilla 9.-25.3.2010 välisenä aikana. Aiemmista vuosista poiketen karsinnat eivät ole Ruotsia lukuun ottamatta yleisötilaisuuksia. Esikarsinnassa jokainen laulaja esiintyy yksin studiossa kameralle. Karsinnan jälkeen kilpailija myös haastatellaan. Näytteet laulusuorituksista julkaistaan YLEn Satumaa -sivustolla, jonka jälkeen yleisö pääsee vaikuttamaan kilpailijoiden jatkoon pääsyyn. Esikarsintapaikkakunnat: ti 09.03. Lappeenranta ke 10.03. Kuopio to 11.03. Jyväskylä la 13.03. Skultuna (Västerås) ti 16.03. Seinäjoki ke 17.03. Oulu to 18.03. Rovaniemi ti 23.03. Turku ke 24.03. Tampere to 25.03. Helsinki Lisätietoja Auraviihteen ja Tangomarkkkinoiden sivuilta. JUKKA ISKELMÄGAALASSA 9.2.2010 Jukka esiintyy Tampere-talossa järjestettävässä Iskelmägaalassa sunnuntaina 14.2.2010. Gaalassa palkitaan myös vuoden tulokas 2009, jossa Jukka on ehdolla yhdessä Anna Puun, Koop Arposen ja Vesterinen yhtyeineen kanssa. Iskelmägaalassa esiintyy Jukan ohella myös muita eturivin artisteja, joista esimerkkinä voidaan mainita mm. Lauri Tähkä, Paula Koivuniemi, Juha Tapio, Anna Eriksson, Olli Lindholm, Kari Tapio, Simo Silmu, Charles Plogman. Gaalaliput (40e) myynnissä Tampere-talon lipputoimistossa (p. 0600 94500 1,25 €/min.+pvm), Lippupisteen myyntipisteissä sekä osoitteessa www.lippu.fi Toimituksen saamien tietojen mukaan Jukka nousee lauteille myös Iskelmägaalan jatkoilla Tampereen Iskelmä Baarissa. Gaalan jatkoilla nähdään myös Katri Ylander, Suvi Teräsniska, Pete Parkkonen ja Pasi Vainionperä. Liput 10 €. JUKKA JATKOON ISKELMÄN VUOSIÄÄNESTYKSESSÄ 21.1.2010 Jukka äänestettiin hienosti jatkoon Iskelmän perinteisessä vuosiäänestyksessä. Äänestyksen toisella kierroksella Jukka on ehdolla vuoden tulokkaaksi ja kilpailee tittelistä yhdessä Anna Puun, Koop Arposen ja Vesterinen yhtyeineen kanssa. Äänestyksen toinen kierros käydään Iskelmän nettisivuilla 21.1. - 31.1.2010 välisenä aikana. Osallistu sinäkin ja äänestetään Jukka voittoon! JUKKA MATKAMESSUILLA 21.1.2010 Jukka viettää tulevan viikonlopun Matkamessuilla Helsingissä. Tänään torstaina Jukka vierailee Tallink Siljan osastolla (6a 29) klo 13.00. Huomenna perjantaina Jukka on sekä Tallink Siljan osastolla että Tangomarkkinoiden osastolla (3B20-21), jossa Jukka toimii messuisäntänä ja myös esiintyy tasatunnein. Jukan messuaikataulu on seuraava:
pe 22.1. klo 12.00 Tallink Silja pe 22.1. klo 14.30 Tallink Silja pe 22.1. klo 13-18 Tangomarkkinat la 23.1. klo 11-17 Tangomarkkinat JUKKA MUKANA ISKELMÄN VUOSIÄÄNESTYKSESSÄ 2.1.2010 Jukka on tänä vuonna ehdolla useassa eri kategoriassa Iskelmän perinteisessä vuosiäänestyksessä. Jukkaa voit äänestää muun muassa vuoden albumi -, vuoden miesartisti -, vuoden tulokas - ja vuoden viihdyttäjä - luokissa. Äänestyksen ensimmäinen kierros käydään 30.12.2009 - 20.1.2010 välisenä aikana. Toinen kierros, jolla äänestetään kunkin kategorian neljää menestyneintä (vuoden iskelmä -kategoriassa kuusi menestyneintä), käydään 21.1. - 31.1.2010. Kaikkien osallistujien kesken Iskelmä arpoo yli 10 000 euron arvoiset palkinnot. JOULUKONSERTTIKIERTUE KÄYNNISTYY MIEHIKKÄLÄSTÄ 12.12.2009 Jukka aloittaa tämän vuoden joulukonserttikiertueensa Miehikkälän koulukeskuksesta keskiviikkona 15.12. Miehikkälää seuraa Viitasaari (16.12.), Karstula (19.12.), Muurame (20.12.) ja Mäntyharju (21.12.). Konserttien ohjelmisto koostuu vanhoista tutuista joululauluista sekä toki myös Jukan uudemmista joululauluista. Jukan uusin joulusinkku Joulu on jaettiin tällä viikolla radioasemille. Sinkku sai ensiesityksensä YLEn Hyvä Joulumieli-keräyksen avauksessa 20.11., ja nyt se on siis kuultavissa myös radiokanavilta. Joulu on -kappaletta sekä toki myös viime jouluksi tehtyä Joulurukous-kappaletta voit toivoa radioon mm. seuraavien linkkien kautta: JUKKA ISKELMÄN KESKIPÄIVÄSSÄ 30.11.2009 Jukka on Susanna Laineen vieraana Iskelmän keskipäivässä keskiviikkona 2.12. klo 10–14. Luvassa siis haastatteluja, musiikkia ja muuta mukavaa. JUKKA AAMU-TV:SSÄ HUOMENNA 19.11.2009 Jukka esiintyy huomenna perjantaina 20.11. YLEn Aamu-TV:n suorassa lähetyksessä klo 6.25 - 9.30 välisenä aikana. Esiintyminen liittyy huomenna käynnistyvään Hyvä Joulumieli -kampanjaan, jolla autetaan vähävaraisia ja vaikeassa elämäntilanteessa olevia kotimaan lapsiperheitä. Jukka esittää lähetyksessä kappaleet Joulurukous, Sydämessäni on taivas ja ensiesityksenä joulukuussa julkaistavan Joulu on -singlen. Jukkaa säestää Helsingin Pop & Jazz-konservatorion Par Avion -orkesteri. Hyvä Joulumieli -keräykseen voit osallistua puhelimitse soittamalla numeroon 0600-16555 (9,85 euroa + pvm) tai lahjoittamalla rahaa suoraan tilille Nordea 159630-202020. LOMA VAIHTUI KEIKKAILUUN 25.10.2009 Jukan loma vaihtui jälleen keikkailuun. Tällä kertaa luvassa on kuitenkin myös aurinkoa, sillä Jukka keikkailee 26.-29. lokakuuta Playa del Inglesissa, Kanarialla. KÖNSIKKÄÄT HUOMENNA TV2:LLA 16.10.2009 Mieskuoro Könsikkäät esiintyy huomenna lauantaina Suomen paras kuoro -kilpailun välierässä. Suora lähetys alkaa TV2:lla klo 19.10. Keikkakiireistä johtuen Jukka ei valitettavasti ehdi tällä kertaa mukaan lähetykseen, vaan kannustaa Könsikkäitä TV:n ääressä. Jukka pahoittelee tapahtunutta ja toivoo pääsevänsä jälleen mukaan Könsikkäiden seuraavaan esiintymiseen. Äänestä siis Könsikkäät jatkoon soittamalla numeroon 0700-717-03 tai lähetä tekstiviesti KUORO3 numeroon 17132 . Äänestys alkaa suoran lähetyksen alkupuolella juontajan ilmoittamana hetkenä ja jatkuu lähetyksen loppupuolelle asti. Äänestyspuhelu maksaa 66 senttiä + pvm per puhelu. Tekstiviestin hinta on 66 senttiä per viesti. Ohjelmassa mukana myös Aino-kuoro, Naiskuoro Viihdepiikkarit ja Äänipäät. Artistivieraana Jari Sillanpää ja vierailevana tuomarina Marika Krook. JUKKA LOKAKUUSSA MYÖS TV:SSÄ 30.9.2009 Lokakuu on hyvää aikaa seurata Jukan esiintymisiä myös televisiossa. Sarjan aloittaa YLEn TV2:n uusi tietokilpailu Mutsis oli apina, jossa Jukka kilpailee yhdessä Saija Lentosen kanssa. Vastapuolelle asettuu Marko Bjurström ja Helena Lindgren. Mutsis oli apina sunnuntaina 4.10. klo 18.20 alkaen TV2:ssa. Uusinnat keskiviikkona 7.10. klo 14.05 ja sunnuntaina 11.10. klo 12.05 Suomen paras kuoro jatkuu Könsikkäiden osalta lauantaina 17.10. klo 19.10 alkaen. Kyseessä siis välierä ja jäljellä on enää 8 kuoroa kilpailemasta himoitusta tittelistä. Uusinta lähetyksestä maanantaina 19.10. klo 11.45. Tangomarkkinoiden 25-vuotisjuhlakonsertti esitetään TV2:lla eripituisissa osissa torstaisin klo 20.40 alkaen. Jukan esitykset ohjelmasarjassa nähdään ainakin torstaina 22.10. ja 29.10. KÖNSIKKÄÄT JATKAA VÄLIERIIN 27.9.2009 Mieskuoro Könsikkäät raivasi hienosti tiensä Suomen paras kuoro -kilpailun välieriin eilen. Könsikkäät vakuutti tuomariston upeilla tulkinnoillaan kappaleista Mustasukkaisuutta, Autiotalo ja Somebody to Love, jossa Jukka lauloi myös lyhyen soolon. Könsikkäiden esiintymistä kuvailtiin iloiseksi, tunteikkaaksi ja elämykselliseksi. Ylen Satumaa-sivuilla puhutaan jopa Könsikkäät-ilmiöstä viitaten 1980-luvun Dingo-ilmiöön. Mikäli unohdit katsoa eilisen lähetyksen, on se vielä viikon ajan nähtävänä YLEn Areena-palvelussa. Ohjelma tulee toki myös uusintana TV2:lta huomenna maanantaina klo 11.45 alkaen. TÄNÄÄN SUOMEN PARAS KUORO TV2 KLO 19.10 26.9.2009 Jukka ja maanmainio mieskuoro Könsikkäät esiintyvät tänään TV2:n Suomen paras kuoro -kilpailussa klo 19.10 alkaen. Timo Koivusalon juontamassa suorassa lähetyksessä kuullaan Könsikkäiden tulkitsemana niin tangoa kuin Dingoakin. Luvassa on yllättäen myös legendaarista Queenia. Äänestä Könsikkäät jatkoon soittamalla numeroon 0700-717-03 tai lähetä tekstiviesti KUORO3 numeroon 17132 . Äänestys alkaa suoran lähetyksen alkupuolella juontajan ilmoittamana hetkenä ja jatkuu lähetyksen loppupuolelle asti. Äänestyspuhelu maksaa 66 senttiä + pvm per puhelu. Tekstiviestin hinta on 66 senttiä per viesti. JUKKA TUURAA AMADEUSTA TÄLLÄ VIIKOLLA 22.9.2009 Jukka tuuraa tämän vuoden tangokuningasta Amadeusta tänään Vantaalla Ravintola Tulisuudelmassa sekä torstaina 24.9. Ravintola Galaxissa Turussa. Yllättävä sijaispesti tarjoutui, kun Amadeus ilmoitti sairastumisestaan. Jukkaa säestää mainio Fantasia-orkesteri. TÄNÄÄN REIKÄ SEINÄSSÄ JA FREDA 51 17.9.2009 Jukka pulikoi yhdessä muiden tangokuninkaallisten kanssa tänään Nelosella klo 20.00 alkaen. Reikä Seinässä -ohjelmassa mukana myös Eija Kantola, Johanna Pakonen, Tommi Soidinmäki, Hanna Talikainen ja Jenna Bågeberg Jukka ja Monarkia aloittavat tänään myös Iskelmätorstain vakioesiintymiset Helsingissä Freda 51:ssä. Keikkapäivät ovat 17.9., 15.10., 22.10., 5.11. ja 17.12. EN TEKISI TOISIN PROMOKIERTUE EUROMARKETEISSA 9.9.2009 Jukka tekee lokakuun aikana lyhyen promokiertueen Euromarketeissa. Tapahtumissa Jukka esittää muutaman kappaleen ja on tavattavissa noin kahden tunnin ajan jokaisessa myymälässä. Kiertue käsittää yhteensä 10 paikkakuntaa ympäri Suomen. Kiertueaikataulu on seuraava:
ke 7.10. klo 17-19 Kaarina to 8.10. klo 12-14 Salo ke 14.10. klo 17-19 Lappeenranta to 15.10. klo 17-19 Forssa pe 16.10. klo 17-19 Lahti la 17.10. klo 12-14 Lempäälä Ideapark la 17.10. klo 16-18 Tampere to 22.10. klo 17-19 Jyväskylä pe 23.10. klo 17-19 Pori KÖNSIKKÄÄT JATKOON 7.9.2009 Jukka ja Mieskuoro Könsikkäät selviytyivät hienosti 12 parhaan joukkoon Suomen paras kuoro -kilpailussa. Könsikkäiden vastustajiksi suoraan lähetykseen valikoitui naiskuoro Pytinki Siikajoelta ja mieskuoro Äänipäät Vetelistä. Suomen paras kuoro ja Könsikkäät TV2:lla lauantaina 26.9. klo 19.10 – 20.25. Teemana 1980-luku ja Könsikkäät tulkitsevat ainakin tangoa ja Dingoa. KÖNSIKKÄÄT MUKANA SUOMEN PARAS KUORO -OHJELMASSA 4.9.2009 Jukka ja Mieskuoro Könsikkäät ovat mukana huomenna lauantaina 5.9. TV2:lla alkavassa Suomen paras kuoro -ohjelmasarjassa. Klo 19.10 alkavassa ensimmäisessä lähetyksessä kerrataan alkukarsintojen vaiheita ja valitaan 12 parasta kuoroa syksyn suoriin lähetyksiin. Ohjelman juontaa Timo Koivusalo ja tuomaristossa istuvat vakiotuomareiden Tomi Metsäkedon ja Seppo Murron lisäksi yksi vieraileva tuomari. Jokaisessa ohjelmassa valitaan jatkoon kaksi kuoroa, toinen tuomareiden päätöksellä ja toinen yleisöäänestyksen perusteella. Finaalilähetyksessä 31.10. lopullisen, Suomen parhaan kuoron valitsevat katsojat. Suomen paras kuoro TV2:lla huomenna klo 19.10. REIKÄ SEINÄSSÄ TORSTAINA 17.9. 28.8.2009 Jukka sukeltelee virtaviivaisessa puvussaan Nelosen Reikä Seinässä -kilpailussa torstaina 17.9.2009 klo 20.00. Samassa joukkueessa kylpevät myös Hanna Talikainen ja Jenna Bågeberg. Vastaansa kova kolmikko saa Eija Kantolan, Johanna Pakosen ja Tommi Soidinmäen. Ohjelma tulee uusintana sunnuntaina 20.9. klo 19.00. PERJANTAINA PAVI 26.8.2009 Jukka ja Monarkia keikkailevat ylihuomenna perjantaina 28.8. Helsingissä legendaarisella Pavilla. Keikka varmistui yllättäen, kun tämän vuoden tangokuningas Amadeus Lundberg sairastui ja joutui perumaan esiintymisensä. Liput 13€. MAAMME-LAULU VAAHTERAMALJASSA 25.8.2009 Jukka laulaa Maamme-laulun amerikkalaisen jalkapallon SM-finaalissa lauantaina 29. elokuuta klo 18.00. Vaahteramaljaksi kutsuttu tapahtuma on järjestyksessään 30. ja se pelataan Vantaan Myyrmäessä ISS-stadionilla. Ottelussa kohtaavat Butchers (Porvoo) ja Roosters (Helsinki). LAUANTAIN PARKANON KEIKKA PERUTTU 23.7.2009 Jukan lauantainen keikka Parkanon Käenkoskikeskuksessa on peruttu valitettavan päällekkäisvarauksen johdosta. Jukka pahoittelee tapahtunutta ja pyrkii esiintymään Parkanossa vielä tulevan syksyn aikana. EN TEKISI TOISIN SELVÄÄN VOITTOON 17.7.2009 Jukan debyyttilevyn parhaaksi biisiksi nousi odotetusti nimikkokappale En tekisi toisin. Kappale sai yhteensä 23,8 prosenttia äänistä, joten ero toiseksi tulleeseen kappaleeseen Viiltävää (13,1 %) oli lopulta varsin selvä. Kolmanneksi äänestettiin Anteeksi ja näkemiin 12,0 prosentin ääniosuudella. Tulokset kokonaisuudessaan olivat seuraavat:
2. Viiltävää (13,1 %) 3. Anteeksi ja näkemiin (12,0 %) 4. Pyhä toimitus (9,4 %) 5. Nuoruus, hulluus ja ihanuus (8,4 %) 6. Jossain kolmostiellä (7,3 %) 7. Muuttunut mies (6,5 %) 8. Repaleinen tie (6,3 %) 9. Katse (6,0 %) 10. Varasta mut (3,4 %) 11. Viimein kiinni sen saan (2,4 %) 12. Hämmentävää (0,8 %) Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin lisäksi Jukan levyjä ja fanituotteita. Seuraavassa lista onnellisista voittajista ja heidän saamista palkinnoista. Voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostitse lähipäivien aikana. Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille äänestäjille!
Marjatta Lehikoinen Anna-Liisa Märsylä Eeva Tallqvist Hulluna Hallikaiseen t-paita: Karri Näppi Kati Suomalainen Hulluna Hallikaiseen -kassi: Henna Holappa Riikka Korpilahti Lisäksi kolme voittajaa eivät halunneet nimeään julkisuuteen. Kaksi heistä voittivat Jukan debyyttilevyn nimmareilla ja yksi ekokassin. PARAS BIISI -ÄÄNESTYS ON PÄÄTTYNYT 16.7.2009 Nettisivuilla käynnissä ollut äänestys Jukan debyyttilevyn parhaasta kappaleesta on juuri päättynyt. Ääniä annettiin yhteensä lähes 400 kappaletta. Äänestyksen tulokset julkaistaan näillä sivuilla huomenna perjantaina 17.7. Samalla julkaistaan myös tuotepalkintojen onnelliset voittajat. JUKKA TELEVISIOSSA 6.7.2009 Tämän vuoden Tangomarkkinat pyörähtävät käyntiin huomenna tiistaina ja Jukka on luonnollisesti mukana juhlahumussa. Useiden konserttien ja esiintymisten lisäksi Jukkaa voit katsella ja kuunnella myös televisiosta. Torstaina 9.7. ja perjantaina 10.7. Jukka vierailee Ykkösen Aamu-TV:n suorassa lähetyksessä, joka kuvataan Seinäjoen Tangokadun Paviljongissa. Lähetystä voit toki seurata myös paikanpäältä klo 7.00 - 9-30 välisenä aikana. Perjantai-iltana klo 21.00 - 21.50 on luvassa TV2:n Kesäillan Tango, jossa Jukka esiintyy Tanssiorkesteri Fantasian säestämänä. Konsertti nauhoitetaan jo keskiviikkona Seinäjoen Paviljongissa klo 19.00 – 22.15. Liput 15€. Lauantaina 11.7. klo 20.00 - 21.50 on vuorossa Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailun finaali, jossa valitaan uusi tangokuninkaallinen vuodelle 2009. Jukka esittää konsertissa myös Tangomarkkinat 22-kokoelmalta löytyvän kappaleen "Yhdestoista hetki". Syksyllä Ylen kanavilla näytetään myös perjantaina 10.7. nauhoitettava Tangomarkkinat 25v. Juhlakonsertti, jossa mukana lähes kaikki tangokuninkaalliset. Konsertti järjestetään Seinäjoella Kisa-Areenalla ja lippuja tilaisuuteen voi tiedustella esim. Tangomarkkinoiden sivuilta. Edelleen syksyllä 2009 Jukka esiintyy myös Nelosen Reikä Seinässä -kilpailussa. Tarkempi esitysaika on vielä auki, mutta siitä tiedotetaan näillä sivuilla. LEVYUUTISIA, OSA 2 30.6.2009 Jukka on mukana myös eilen julkaistulla Tangomarkkinoiden 25-vuotisjuhlatangolla Onnemme Kyyneleet. Mukana yhteisellä sinkulla on yhteensä 46 vuosien varrella kruunattua tangokuningasta ja -kuningatarta. LEVYUUTISIA 23.6.2009 Heinäkuun 8. päivänä julkaistavalta Tangomarkkinat 22 -kokoelmalta löytyy Jukan tulkinta kappaleesta ”Yhdestoista hetki”. Kappalehan on yksi tämän vuoden Tangomarkkinoiden Tangon sävellys- ja sanoituskilpailun finaalikappaleista ja sen on säveltänyt Risto Pahlama ja sanoittanut Jukka Saarinen. Jukkaa voit kuunnella myös Hittiparaati 13 -tuplakokoelmalta, joka julkaistaan elokuun viidentenä päivänä. Levyltä löytyy tunteikas ”Viiltävää”. Molemmat levyt tulevat toki myyntiin Jukan verkkosivuille. ÄÄNESTÄ JUKAN ESIKOISLEVYN PARAS BIISI 17.6.2009 Äänestä "En tekisi toisin" -levyn paras biisi ja osallistu samalla arvontaan! Kaikkien äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Jukan levyjä nimmareilla sekä fanituotteita! Äänestysuurnat on auki 15.7.2009 klo 24.00 saakka. Osallistu äänestykseen heti klikkaamalla viereistä mainosta! JUKKA SUORAAN KOLMOSEKSI 4.6.2009 Jukka nousi uutena tulokkaana hienosti sijalle 3 Radio Suomen soitetuimpien -listalla. Listakappaleena on hieman yllättäen ”Jossain kolmostiellä”, josta ei varsinaista sinkkulohkaisua ole ainakaan vielä julkaistu. Kappale on kuitenkin saanut hienosti soittoaikaa myös muilla radiokanavilla. Nopean poiminnan perusteella Jukan esikoislevyn kappaleet ovat poikineet myös muita listasijoituksia. ”Viiltävää” nousi paikallisradioiden soitetuimpien levyjen listalla sijalle 15 ja myös Radio Kajauksen Nettihitti-listalle sijalle 3. Radio Sunin Suosikit -listan 19. on puolestaan ”Viimein kiinni sen saan”. Iskelmän listalla jatkaa ”En tekisi toisin”. Tällä kertaa sijoitus 17. Nyt kaikki joukolla äänestämään ja toivomaan Jukkaa listoille! Esitä mielipiteesi esim. seuraavien linkkien kautta: JUKKA VIIKON ARTISTINA SUN RADIOSSA 26.5.2009 Jukka on Pirkanmaalla kuuluvan Radio Sunin viikon artisti viikolla 23. Luvassa on haastatteluja, kilpailuja ja tietysti Jukan musiikkia pitkin viikkoa. Viritä siis itsesi seuraaville taajuuksille ja osallistu kilpailuun:
Ylä-Pirkanmaa 106,1 Mhz Etelä-Pirkanmaa 96,7 MHz Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3 Mhz Parkanon seutu 91,7 MHz Kankaanpään seutu 106,7 MHz Hämeenlinna 88,8 Mhz TANGO TAIPUU ROKKIIN 25.5.2009 Jukka esiintyy Marko Lämsän kanssa kahdella erikoiskeikalla, joissa kuullaan perinteisten tangojen lisäksi jämäkkää rokkia. Turun Samppalinnassa 5. ja 6. kesäkuuta pidettävissä konserteissa kuullaankin ennennäkemättömät musiikkielämykset, kun kaksi kuningasta tulkitsee muun muassa KISSiä, Bon Jovia, Whitesnakea, Elvistä, Popedaa, Baddingiä, ... Konsertti on osa Turussa järjestettävää Tangomarkkinoiden semifinaalitapahtumaa. Lisätietoja Auraviihteen sivuilta. EN TEKISI TOISIN JULKAISTU 20.5.2009 Jukan esikoislevy En tekisi toisin on vihdoin julkaistu. Levyä on saatavilla levykaupoista ja tavarataloista ympäri maan sekä myös digitaalisena versiona internetin verkkokaupoista. Mikäli haluat levysi Jukan nimmarilla, tilaa levysi suoraan Jukan omasta verkkokaupasta hintaan 19,90 €/kpl! Lisätietoja levystä sekä Jukan haastattelu aiheesta Suomen Mediamusiikin sivuilla. Muista myös Jukan levynjulkkaribileet tänään ravintola Freda 51:ssä Helsingissä. LEVYNJULKKARIBILEET KESKIVIIKKONA 17.5.2009 Jukan ensilevyn julkaisua juhlitaan tulevana keskiviikkona Helsingissä.
- Jukka VERKKOKAUPPATOIMITUKSISSA LYHYT TAUKO 8.5.2009 Jukan verkkokaupan henkilöstö pitää vuosilomiaan ensi viikolla ja tästä johtuen myös tuotteiden toimituksissa on viivästyksiä. Uusia tilauksia voit tehdä entiseen tapaan myös viikolla 20, mutta tuotteiden postitukset jatkuvat vasta 18.5. alkaen. Jo tilatut tuotteet toimitetaan kuitenkin normaalisti. Toimituskatkosta huolimatta verkkokaupan asiakaspalvelu palvelee tauonkin aikana osoitteessa kauppa @ jukkahallikainen.net. Jukka pahoittelee toimituskatkosta mahdollisesti aiheutuvaa mielipahaa! Lopuksi verkkosivujen toimitus muistuttaa, että Jukan debyyttilevyn ennakkomyyntikampanja jatkuu vielä ensi viikon! Varmista siis asemasi etujoukoissa ja tilaa itsellesi tai lahjaksi numeroitu keräilykappale 15.5. mennessä! Tilaukset oheisella tilauslomakkeella tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen kauppa @ jukkahallikainen.net. EN TEKISI TOISIN KAPPALEET JULKAISTU 4.5.2009 Jukan ensilevyn kappalelista on julkaistu. Levy koostuu 12 hienosta kappaleesta ja niiden järjestys on seuraava:
2. Viimein kiinni sen saan 3. Pyhä toimitus 4. Muuttunut mies 5. Varasta mut 6. Anteeksi ja näkemiin 7. Repaleinen tie 8. Viiltävää 9. Kolmostie 10. Hämmentävää 11. Katse 12. Nuoruus, hulluus ja ihanuus Tilaa oma numeroitu levysi jo ennakkoon Jukan verkkosivujen kautta! Tilaukset 15.5. mennessä oheisella tilauslomakkeella tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen kauppa @ jukkahallikainen.net. MIEHIKKÄLÄN KEVÄTKONSERTIN LIPUT MYYNTIIN 29.4.2009 Miehikkälän kevätkonsertin liput tulivat ennakkomyyntiin tänään keskiviikkona. Lippuja voit ostaa ennakkoon Miehikkälän postista osoitteesta Keskustie 5 A (Toimintakeskus Rateva). Lippujen hinta on 12 euroa/kpl. Toukokuun 13. päivänä pidettävän konsertin teemana on Jukan debyyttilevy ”En tekisi toisin”. Konsertissa kuullaankin lähes kaikki uuden levyn kappaleet ensimmäistä kertaa. Toki luvassa on myös muita klassikoita vuosien varrelta. Jukan tunnelmia myös Miehikkälän kevätkonsertista voit kuunnella muun muassa Kymenlaakson radion sivuilta. JUKKA YLEN AIKAISESSA, OSA 2 17.4.2009 Jukan kaksiosaisen haastattelun toinen osa kuullaan siis huomenna lauantaina Radio Ylen aikaisessa klo 9.20 alkaen. Haastattelun ensimmäisessä osassa keskiviikkona Jukka kertoi muutoksista, jotka tangokuninkuus sai hänessä aikaan. Julkisuudesta huolimatta Jukka ei kuitenkaan koe muuttuneen ihmisenä kuluneen vuoden aikana. Tango on Jukalla edelleen lähellä sydäntä ja elämänkokemuksensa turvin hän pystyy tulkitsemaan tangotekstejäkin vakuuttavasti. Tavoitteekseen Jukka kertoi halunsa elättää itsensä ja perheensä laulajana. Jukka haluaisi myös tulevaisuudessakin laulaa monipuolista musiikkia, kuten tangoa, kuoroa ja välillä rokkiakin. Haastattelun voit kuunnella radiossa taajuudella 94,0 MHz tai internetissä Ylen aikaisen sivuilla. JUKKA YLEN AIKAISESSA 16.4.2009 Jukan kaksiosaisen haastattelun ensimmäinen osa kuullaan tänään Radio Ylen aikaisesta klo 13.20 alkaen. Haastattelun aiheena on pääasiassa tämän vuoden Tangomarkkinat, mutta samalla pohdiskellaan myös kuninkaan mennyttä vuotta ja ennustetaan tulevaa. Toinen osa haastattelusta tulee Ylen aikaisesta lauantaina aamupäivällä. Tarkempi ajankohta julkaistaan toki näillä sivuilla, kun se tulee verkkotoimituksen tietoon. Haastattelut voit kuunnella taajuudella 94,0 MHz tai internetissä Ylen aikaisen sivuilla. EN TEKISI TOISIN NYT ENNAKKOMYYNNISSÄ 15.4.2009 Jukka tarjoaa faneilleen ainutlaatuisen tilaisuuden tilata toukokuussa julkaistava debyyttilevy "En tekisi toisin" jo ennakkoon omien nettisivujensa kautta. Numeroidulla ja Jukan nimmarilla varustetulla levyllä on hintaa vaivaiset 20€/kpl sisältäen myös postituskulut. Ennakkotilauksia otetaan vastaan perjantaihin 15.5. saakka osoitteessa kauppa @ jukkahallikainen.net. Levyjä voi toki tilata myös erillisellä tilauslomakkeella, jonka yhteydessä on myös tarkemmat ohjeet tilauksen tekemiseksi. Muista myös Jukan levynjulkaisukeikka keskiviikkona 20.5. Ravintola Freda 51:ssä Helsingissä! VIILTÄVÄÄ RADIOASEMILLE 8.4.2009 Jukan uusi sinkku "Viiltävää" on jaettu tänään radioasemille ympäri Suomen. Sinkku on jälleen promosinkku, mutta kappale löytyy myös toukokuussa julkaistavalta Jukan debyyttialbumilta "En tekisi toisin". Jukka kuvailee Toni Nygårdin ja Jussi Rasinkankaan tekemää kappaletta itse näin: "Viiltävää on tunteita herättävä vahva balladi, joka kertoo tavoittamattoman rakkauden kaipuusta ja kivusta". Jukkaa voit toivoa soittolistoille klikkaamalla oheisia linkkejä tai ottamalla muuten yhteyttä radioasemille. JUKKA RADIOSSA KESKIVIIKKONA 8.4. 6.4.2009 Jukka on vieraana Radio Iistsaidin ohjelmassa Asian vierestä keskiviikkona 8.4. klo 12.10 alkaen. Jukka tarinoi ohjelman tyylin mukaisesti asiasta ja sen vierestä sekä puhuu elämästään ja elämäntavoistaan. Suorassa lähetyksessä voi tapahtua mitä vain, joten viritä radiostasi pääkaupunkiseudulla taajuus 102,4 MHz tai kuuntele lähetystä netissä Iistsaidin sivuilla. JUKKA JA REIJO TAIPALE YHTEISKEIKALLE MIEHIKKÄLÄÄN 27.3.2009 Kauan odotettu tämän vuoden tangokuninkaan ja kruunaamattomaksi kuninkaaksi tituleeratun Reijo Taipaleen yhteisesiintyminen toteutuu heinäkuussa Miehikkälässä. Myllylammen lava tullee olemaan loppuunmyyty, kun perinteisten Pelimannipäivien lauantai-ilta huipentuu Jukan ja Reijon yhteiskonserttiin. Pelimannipäivillä esiintyy tänä vuonna myös muita kiinnostavia artisteja. Lavalle eri puolilla Miehikkälää nousee muun muassa iki-ihana Anna Abreu, Jussi Liski, Ylikuormitus, Paha Susi ja Dobranotch. Pelimannipäivät Miehikkälässä 3.-5. heinäkuuta 2009. Liput ennakkoon osoitteesta www.parhaattapahtumat.fi . DEBYYTTILEVYN NIMEKSI EN TEKISI TOISIN 24.3.2009 Jukan debyyttilevyn nimeksi tulee "En tekisi toisin". Pitkäsoitto julkaistaan 20. toukokuuta ja se tulee myyntiin myös Jukan omille nettisivuille. Myös levyn kansikuva on julkaistu ja se on nähtävillä Edel Recordsin sivuilla. HULLUNA T-PAITOIHIN 23.3.2009 Jukan fanituotevalikoima uudistuu kevään aikana ja varastosta poistuu suuren suosion saanut chilin värinen Hulluna Hallikaiseen t-paita. Nyt loput naisten ja miesten t-paidat Jukan verkkokaupasta hintaan 13,90 €/kpl (ovh. 19,90€/kpl)! Alennusta paidalla on yli 30 prosenttia, joten tilaa sinäkin keräilykappaleeksi jäävä aito Jukka-paita. Paitoja on jäljellä rajoitettu erä. Tilaukset joko verkkokaupan lomakkeella tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen kauppa @ jukkahallikainen.net. TARTU MIKKIIN PERJANTAINA 20.3. 7.3.2009 Jukan esiintyminen TV2:n legendaarisessa karaokevisailussa Tartu Mikkiin tulee ulos perjantaina 20.3. klo 21.00. Sami Hintsasen juontamassa ja tänä vuonna uudistetussa ohjelmassa kilpailee tällä kertaa Jukan joukkueessa Suvi Hiltunen. Parivaljakkoa vastaan kisailee Susanna Heikki ja Janne Tulkki. JUKKA TUOMAROI ISKELMÄKARAOKEA 6.3.2009 Jukka laajentaa toimenkuvaansa ja istuu tätä nykyä myös arvovaltaisessa tuomaristossa Iskelmäradion, Freda 51:n ja Edel Recordsin järjestämässä Iskelmäkaraoke-kilpailussa. Kilpailu käydään torstaisin Helsingissä, ravintola Freda 51:ssä. Tuomaroinnin lisäksi Jukka on myös lupautunut laulamaan 1-2 kappaletta illan aikana! Lisätietoja Iskelmän ja Freda 51:n sivuilta. TUOTEPALKINNOT ARVOTTU 26.2.2009 Puhelinlangat laulaa -ohjelmassa luvatut tuotepalkinnot on vihdoin arvottu. Jukka on jo soittanut voittajille ja seuraavat onnelliset saavat Jukan fanipaidan:
Maija Lundsten Mari Molander Onnittelut voittajille! EN TEKISI TOISIN MYÖS TÄHTITAIVAS 11 -KOKOELMALLA 24.2.2009 Iskelmän listan neljäntenä majaileva "En tekisi toisin" on löytänyt tiensä myös Tähtitaivas 11 -kokoelmalle. Keskiviikkona 4. maaliskuuta julkaistavalla kokoelmalla on yhteensä 22 ajankohtaista hittiä. Mukana ovat muun muassa Kari Tapio & Jorma Kääriäinen, Remu, Popeda, Lauri Tähkä & Elonkeruu, Juha Tapio ja Mamba. Verkkosivujen toimitus on myös saanut paljon kyselyjä, mistä Jukan kappaleita voisi helpoiten ostaa ja onko niitä saatavilla digitaalisesti. Valitettavasti Jukan sinkut ”Nuoruus, hulluus ja ihanuus” sekä ”En tekisi toisin” on julkaistu vain promosinkkuina. ”Nuoruus, hulluus ja ihanuus” onkin fyysisesti saatavilla vain kokoelmilla Tangomarkkinat 21 ja Tanssisuosikit 6 sekä ”En tekisi toisin” ensi viikolla julkaistavalla Tähtitaivas 11 -kokoelmalla. Edellä mainittuja kappaleita on kuitenkin saatavilla myös kappale kerrallaan digitaalisena tiedostona. Ainakin seuraavien musiikkikauppojen valikoimiin kuuluu jo tällä hetkellä ”Nuoruus, hulluus ja ihanuus”: JUKKA JA PUHELINLANGAT LAULAA PERJANTAINA 11.2.2009 Jukka on perjantaina Radio Suomen legendaarisen toivekonsertin Puhelinlangat laulaa vieraana klo 18.06 - 21.00. Ohjelmassa on luvassa kuulijoiden toivekappaleiden lisäksi Jukan uunituore sinkku "Viiltävää", joka saa ensiesityksensä perjantaina! Myös muita yllätyksiä on luvassa, joten nyt jos koskaan kannattaa viettää perjantai-iltaa radion ääressä. Toiveita tai terveisiä ohjelmaan voit lähettää joko puhelimitse numeroon 0600-17600 (32snt/min + pvm) tai tekstiviestillä RS LANGAT numeroon 16149 (50 snt/viesti). Toiveita voit lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen puhelinlangat.laulaa@yle.fi. Ohjelma on kuunneltavissa myös YLE Areenassa viikon verran lähetyksen jälkeen. EN TEKISI TOISIN SUORAAN SIJALLE 6 7.2.2009 Jukan toinen sinkku "En tekisi toisin" jyräsi Iskelmän listaäänestyksessä ja sijoittui heti ensiyrittämällä sijalle 6. Sijoitus tarkoittaa samalla sitä, että Jukkaa kuullaan uudestaan myös Iskelmän listaohjelmassa heti huomenna klo 20 - 21 ja keskiviikkona klo 18 – 19. Jukka on saavutuksesta iloinen ja kiittää samalla kaikkia häntä äänestäneitä. Iskelmän listaäänestys jatkuu edelleen osoitteessa www.iskelma.fi. Äänestetään Jukka seuraavalla viikolla listaykköseksi! JUKAN ENSILEVY 20. TOUKOKUUTA 6.2.2009 Jukan ensimmäinen pitkäsoitto julkaistaan keskiviikkona toukokuun 20. päivä. Levyn nimi ja tarkka kappalelista eivät ole vielä tiedossa, mutta pitkään odotetulta debyytiltä löytyvät ainakin kappaleet "En tekisi toisin" sekä seuraava sinkkulohkaisu "Viiltävää". Levy sisältää tunteita laidasta laitaan - herkistä balladeista nopeampiin pophitteihin unohtamatta myöskään perinteisiä tanssirytmejä. Levyn taustajoukot ovat myös nimekkäät. Säveltäjinä ovat toimineet muun muassa Petri Laaksonen, Toni Nygård, Jussi Rasinkangas, Pertti Haverinen ja Jussi Saksa. Sanoituksia ovat tehneet Sinikka Svärd, Lasse Wikman ja Ile Vainio. Levyä juhlistetaan samana iltana levynjulkaisukeikalla Freda 51 -ravintolassa Helsingissä. Lisätietoja levystä ja levynjulkaisukeikalta näiltä sivuilta pitkin kevättä. TANSSISUOSIKIT 6 -KOKOELMA JULKAISTU 2.2.2009 Jukan ensimmäinen singlelohkaisu Nuoruus, Hulluus ja Ihanuus on julkaistu myös Tanssisuosikit 6 -tuplakokoelmalla. Tämä kahden cd:n kokoelma tarjoaa tanssittavaksi yhteensä 44 hienoa tanssihittiä. Jukan lisäksi levyllä esiintyvät mm. Hanna Talikainen, Kari Tapio, Paula Koivuniemi, Jari Sillanpää, Lauri Tähkä & Elonkerjuu ja monet muut. Lisätietoja kokoelmasta Edel Recordsin sivuilta. EN TEKISI TOISIN ISKELMÄN LISTALLE 30.1.2009 Jukan toinen single En tekisi toisin on Iskelmäradion viikon 6 uusi ehdokas Iskelmälistalle. Äänestys listaehdokkaista löytyy Iskelmän nettisivuilta. Iskelmän lista toimii niin, että ennalta nimettyjen ehdokkaiden joukosta valitaan kolme suosikkia paremmuusjärjestyksessä. Tarpeeksi ääniä saanut ehdokas pääsee listalle ja listalla jo olevien sijoitus määräytyy annettujen äänien perusteella. Lista kuullaan Iskelmässä lauantaisin kello 14 - 16. Kahdeksan kärjessä uusinnat sunnuntaisin kello 20.00 - 21.00 ja keskiviikkoisin 18.00 – 19.00. Äänestysaika päättyy viikoittain torstaina klo 12.00. Klikkaa itsesi Iskelmän sivuille ja anna arvokas äänesi Jukalle! Samalla voit kertoa myös mielipiteesi Jukan hienosta kappaleesta. SE ON SIINÄ 8. HELMIKUUTA 26.1.2009 TV2:n Se on Siinä -visailun esitysaika on vihdoin varmistunut. Jukka esiintyy yhdessä Antero Mertarannan, Risto Kaskilahden ja Jukka Laaksosen kanssa sunnuntaina 8. helmikuuta klo 22.05 alkaen. Ohjelma uusitaan heti maanantaina 9.2. klo 13.45. Ohjelman esittelytekstissä todetaan "Hallitseva Tangokuningas osaa laulaa itselleen. Laulussa on pitelemistä myös Ristolla ja Jukalla". Nähtäväksi jää, miten Jukka pärjää "kovatasoisessa kilpailussa" Jäsen J:n ja Jäsen R:n kotikentällä. MONARKIASSA MIEHISTÖNVAIHDOS 23.1.2009 Jukan taustabändinä ansiokkaasti toimivan Monarkian basisti on vaihtunut. Janne Rossin jätettyä tehtävän, hänen tilalleen kiinnitettiin Ville Linnala, joka tunnetaan sekä basistina että laulajana erittäin monipuolisena ja taitavana muusikkona. Jukka ja Monarkia kiittävät Jannea panoksestaan Monarkiassa ja toivottavat Jannelle kaikkea hyvää myös tulevaisuudessa! JUKKA MEDIASSA 18.1.2009 Jukkaa voit kuunnella ja katsella lähiviikkoina sekä radiossa että televisiossa. Tänään iltapäivällä (noin klo 14) Jukkaa haastatellaan Iskelmäradiossa Matkamessujen Iskelmäkahvilassa. Radiokuuluvuutta on luvassa myös perjantaina 13. helmikuuta, kun Jukka vierailee Radio Suomen legendaarisessa toivekonsertissa Puhelinlangat laulaa klo 18-21. Television puolella Jukka nähdään kevätkaudella 2009 ainakin seuraavissa ohjelmissa: - Se on siinä (Antero Mertarannan luotsaama TV-visailu), - Reikä seinässä (Nelosen uusi kilpailu, jossa kilpailija yrittää sujahtaa läpi häntä lähestyvän seinän reiästä) ja - Tartu mikkiin (TV2:n juuri uudistunut laulukilpailu). Tarkat lähetysajat ovat vielä auki, mutta niistä tiedotetaan näillä sivuilla heti, kun ne varmistuvat. JUKKA VIIKONLOPPUNA MATKAMESSUILLA 12.1.2009 Jukka viettää tulevan viikonloppunsa pitkälti Matka 2009 -messuilla Helsingissä. Jukka on tavattavissa perjantaina ja sunnuntaina (klo 12-17) Tangomarkkinoiden osastolla (3d21) sekä ajoittain myös Silja Linen osastolla (6d29). Edellä mainittujen osastojen lisäksi Jukka esiintyy kulttuuri- ja tapahtuma-aukion lavalla perjantaina klo 14.50 alkaen ja sunnuntaina klo 15.50 alkaen. Matka 2009 -messut Helsingin Messukeskuksessa 15.-18.1.2009. VUODEN 2008 UUTISET OMALLE SIVULLEEN 12.1.2009 Jukan viime vuoden kuulumiset siirrettiin omalle sivulleen. Halutessasi voit lukea niitä täältä. |